Monivuotinen rahoituskehys: neuvottelupaketti avattu
Tanskan Eurooppa-ministeri Nicolai Wammen
© Euroopan unioni, 2012
29.05.2012
Yleisten asioiden neuvosto jatkoi istunnossaan 29. toukokuuta 2012 monivuotisen rahoituskehyksen käsittelyä. Ministerit aloittivat keskustelun niin kutsutusta neuvottelupaketista eli asiakirjasta, johon on koottu keskeiset kysymykset ja vaihtoehdot niin menojen kuin tulojenkin osalta.
Neuvottelupaketin on laatinut puheenjohtajavaltio Tanska. Se perustuu heinäkuusta 2011 alkaen käytyihin periaatekeskusteluihin, ja sitä päivitetään jatkuvasti. EU:n 27 jäsenvaltion johtajat käsittelevät neuvottelupakettia Eurooppa-neuvoston kokouksessa 28. ja 29. kesäkuuta.
Ministerit suhtautuivat myönteisesti tekstiehdotukseen, joka kattaa ensimmäistä kertaa vuosia 2014–2020 koskevan monivuotisen rahoituskehyksen kaikki osiot, myös tulopuolen, ja pitivät sitä hyvänä pohjana tuleville keskusteluille. Vaikka monivuotista rahoituskehystä pidettiin yleisesti tärkeänä välineenä, jolla voidaan edistää kasvua ja työllisyyttä EU:ssa, sen yksityiskohdat vaativat vielä tarkentamista. Neuvottelupaketti "otettiin hyvin vastaan", totesi Tanskan Eurooppa-ministeri Nicolai Wammen istunnon jälkeen. Hän kuitenkin varoitti, että "lukuja ei kannata odottaa vielä Tanskan puheenjohtajakaudella".
Työtä jatketaan 10. ja 11. kesäkuuta Tanskan Horsensissa pidettävässä epävirallisessa neuvoston istunnossa, jossa ministerit kesäkuun Eurooppa-neuvoston valmistelun lisäksi pohtivat, "miten monivuotisella rahoituskehyksellä voidaan edistää kasvua, työllisyyttä ja kilpailukykyä", sanoi Nicolai Wammen.
Tavoitteena on päästä asiasta sopimukseen tämän vuoden loppuun mennessä.
Lisätietoja:
Neuvottelupaketti (asiakirja)
Lehdistötiedote (pdf)
Neuvoston keskustelu (video, useilla kielillä)
Mediasivu (videoita)
Monivuotinen rahoituskehys 2014–2020 (komission verkkosivusto)
Rahoituskehys 2014–2020: ensimmäinen keskustelu neuvottelupaketista